Pyhän auringosta Vaarojen lumille - syksyn kisakatsaus

Taivaan luodessa vesisadetta ja räntää on aika palata syyskauden juoksutapahtumiin. Kaikkiaan tunnelmat ovat hyvät. Pysyin kunnossa ja vammoitta, sekä saavutin tavoitteeni BTTF:n kisamatkoilla Pyhällä, Nuuksiossa ja Vaaroilla. Myös elokuu oli vilkas kisatapahtumakuukausi. Onneksi olin tuolloin lomalla ennen uuden työn aloittamista, joten saatoin keskittyä treenaamiseen ja palautumiseen. Tämä myös mahdollisti hyväntuulisen kilpailemisen: asennoituminen juoksuun on muuttunut, kenties vastoinkäymistenkin myötä, melko paineettomaksi.ja suhde juoksuun rennommaksi.

Elokuun aloitti Pyhä tunturimaraton, jossa juoksin BTTF:n osakilpailumatkan 21 km.  Pyhätunturille pääsy aikataulussa oli tällä kertaa ukkosen pahasti viivästyttämän lennon takia hieman jännittävää. Kiitos ja kumarrus Kutilan liikenteelle, jonka bussi odotti yli tunnin minua ja toista samalla lennolla ollutta juoksijaa. Kun lopulta pääsimme perille, olin todella huojentunut! Matkustamisen istumisen kireyksiä purin maastopyöräilemällä ympäriinsä Pyhän upeilla reiteillä. Valokuvasin ja nautin. Kulkupelinä oli tällä kertaa Cube Nutrail fatbike. Lauantaina lähtöviivalla mietitytti, olinko ottanut pyöräilyöverit edellisenä päivänä. Jaloissa tuntui vähän lihaskiristystä ja väsymystä liikkeelle lähtiessä, mutta nämä sulivat pois, kun pääsin kunniolla vauhtiin alun porrasosuuksien jälkeen. Kaikkiaan juoksin hyvillä mielin ja onnistuin välttämään eksymisen reitiltä. Eksyminen tapahtui muutamille kanssajuoksijoille, ja heidän puolestaan harmitti. Pyhän reitin kruunaa raskas nousu tunturin huipulle ja ”laskettelu” alas kisakeskukseen. Onnekseni vältyin jalkakrampeilta ja maaliin saavuin aikaani, olooni ja sijoitukseeni tyytyväisenä. Tapahtumaan olen ollut erittäin tyytyväinen siksi, että se on pienimuotoisemman oloinen kuin vaikkapa massiivinen Nuts Karhunkierros. Alueella on mukava liikkua, kisakeskus on melko pieni ja omaa rauhaakin saa siten ympärilleen, mikä ainakin itseäni auttaa latautumaan ennen juoksua. Oli mukava yllätys tavata perjantaina retkeillessä viime vuoden juoksukaverini reitin loppuosuudelta. Vaihdoimme kuulumisia ja muistelimme hieman viime vuoden tunnelmia.

Kuva: One Vision Juha Saastamoinen

Elokuussa juoksin vielä Sandis Traililla, jossa juoksu sujui, mutta maasto osoitti selkeästi heikot kohtani. Rantakivikkoa ja laskeutumisia isoilta lohkareilta. Juoksun rytmi rantakallioilla ja kivikossa katosi ja hidastuin, tunsin itseni kömpelöksi. Pudottautumisia ja loikkia olisi hyvä ottaa harjoitteluun mukaan. Kilpailu tuntui hyvältä siksi, että miesystäväni Heikki pääsi aloittamaan kisaamisen useamman kuukauden telakan jälkeen. Himos Trailille olin saanut osallistumisoikeuden siirron Himos Winter Traililta. Olin tässä vaiheessa hieman väsynyt ja harkitsin edelliseen iltaan saakka, lähtisinkö lainkaan kisaamaan. Niinpä siinä kuitenkin kävi, että auton keula kääntyi Jyväskylästä kohti Himosta. Se kannatti.Tapasin kisapaikalla tuttuja JTR:n juoksijoita ja jutellessa tunnelma alkoi keventyä. Juoksu ja kävely ylämäkiin olivat yllättävän kepeitä ja ja jostain syystä reitillä oli hilpeä edetä, melkeinpä nauratti ääneen. Sijoituin 17 km Challenge-sarjassa naisten 9./128. Mukava oli tunnelma, vaikka ilmoittautuneita oli 1 200 ja pelkäsin metsässä tulevan ahdasta.   

Eikä siinä vielä kaikki haasteet, sillä syksylle oli vielä kaksi maratonmatkaa tiedossa. Nuuksio Classicissa osallistuimme ensi kertaa tänä vuonna Heikin kanssa samalle matkalle.Tunnelmat kisapaikalla olivat kohdillaan ja olemme myös petranneet kisapaikalle ajoissa saapumisissa. Ehdimme rauhassa valmistautua ja kumpikin oli lähtöviivalla hyvillä mielin. Lähdin toisessa lähtöryhmässä, mikä osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi: sain juosta reippaasti, mutta omalla tasollani yltymättä liian kovaan aloitusvauhtiin. Ensimmäinen osuus Swinghillin huoltopisteelle sujui peräti 20 minuuttia nopeammin kuin edellisvuonna ja loppumatkastakin kuroin 10 minuuttia edellisvuoteen nähden. Pääsin taas pitkien matkojen juoksemisen makuun ja ihanaan tunnelmaan ajantajun muuttumisesta. Metsässä on vain hetkessä seuraavia hetkiä ja loppumatkasta ilahdutti virkistävä rankkasadekuuro. Nuuksiossa on hienoa, että reitti hieman helpottuu loppuaan kohden. Jos voimiaan osaisi säästellä, voisi lopussa lasketella hyvää vauhtia. Viimeinen alamäki oli yhtä juhlaa ja maalissa tunnelmat olivat kohdillaan. Sijoitus oli ikäsarjan 3. ja naisten 22./185. Tästä reissusta en ihan naarmuitta selvinnyt, vaikka en kaatunutkaan. Arvet näkyvät edelleen miltei kaksi kuukautta juoksun jälkeen. Olimme molemmat juoksuumme tyytyväisiä ja illalla maistui pizza, sekä hyvin ansaittu olut.

Kuva: Aapo Laiho

Vaarojen maraton pitää ansaittua paikkaansa BTTF:n finaalina. Kisajärjestelyt olivat aikaisemmista vuosista hieman muuttuneet siten, että kisakeskukseen oli järjestetty minibussikuljetus Kolin kylältä. Edellispäivänä satoi mahtavissa määrin lunta ja räntää. Autossani oli alla kesärenkaat ja havaitsimme, että renkaat eivät tulisi toimimaan näissä olosuhteissa. Tämä lisäsi ainakin omaa jännittyneisyyttäni kisaa edeltävänä päivänä. Kieltämättä olo oli huojentunut siirtyessäni bussiin lauantaina aamulla. Olin nukkunut kohtuullisesti, kyennyt päättämään kisavaatetuksesta oikein (päätös jäi aivan viime hetkiin), ehtinyt ajoissa paikalle ja enää tarvitsisi huolehtia ”vain” juoksemisesta. Heikki oli lähtenyt jo paria tuntia aikaisemmin 65 km matkalleen.Tapasin tuttuja ja huomasin jännityksen jutellessa vähitellen vaihtuvan lievään innostukseen. Lämpötila oli ehkä asteen verran plussan puolella, mikä on varsin toimiva omissa juoksuissani. 

Juoksu tuntui lähtevän hyvin liikkeelle. Reitin liukkaus oli kuitenkin pian käsin kosketeltavaa. Luultavasti noin kymmenen kilometrin kohdalla kallioharjanteella juostessa vedin märällä viistokalliolla suoraan vasemmalle kyljelle nurin ja ilmat keuhkoista pihalle! Tunsin laaja-alaista kipua lonkan ja reiden ulkosyrjän alueella. Takanani juosseet miehet nostivat minut ystävällisesti ylös, sillä itse en saanut jalkoja alle. Jatkoin juoksua ja toivoin, että matkanteko sujuisi paremmin. Olin liikkeellä tutuilla kisakengillä, nastattomana. Nastat tai pitävämmät kengät olivat monesti mielessä reitillä liukastellessani juurakoissa ja kiviltä. Ennen Kiviniemen huoltoa lipesin toisen kerran ja väänsin jalkaterän siten, että kipua tuntui useamman kilometrin ajan. Ohitin juoksijan, joka oli nyrjäyttänyt nilkkansa ja eteni kävellen. Mietin, että olen kuitenkin onnekas, kun vielä pystyin jatkamaan juosten, tosin kivusta sävähdellen. Tein mielessäni päätöksen, että keskeyttäisin huollossa, mikäli kipu ei häviäisi. 

Eteneminen märässä maastossa jatkuvasti varoen tuntui turhauttavalta, mutta voimia oli hyvin jäljellä. Olin tyytyväinen jaksamiseeni kun viimein saavuin venekyyditykseen ja Kiviniemeen. Huollon ohitin pysähtymättä ja vähitellen aloin ottaa lisäenergiaa Clifin ”blokseista”. En ole vielä löytänyt oikein muuta vatsalle ystävällistä syötävää kilpailujen aikana. Energian tarvetta tuntui olevan, joten söin blokseja useammankin kappaleen. Kävelyyn oli silti vaihdettava useaan otteeseen liukastelun vuoksi. Kaaduttuani kolmannen kerran (tällä kertaa pehmeästi juurakkoon) alkoi jo todella harmittaa ja mietinkin, että tuleeko reitillä kaatuminen jokaista kymmentä kilometriä kohden. Kävellessä uskalsin vähän nostaa katsetta polusta ja muutenkin olin sivusilmällä havainnut aivan mahtavan kauniin luonnon läsnäolon. Värimaailma oli poikkeuksellisen upea, sillä lumi oli satanut parhaimman ruskan päälle.Sekoitus oranssia, keltaista, mustaa ja valkoista. Sain havainnoistani hyvää mieltä. 

Kuva: Aapo Laiho

Voimia oli kohtuullisen hyvin jäljellä kun Peiponpellon huollon jälkeen lähdin ylämäkeen, vaikka totesinkin ääneen kanssajuoksijalle alkumatkan ripeyden verottaneen jonkin verran. Loppumatkasta kilometrejä alkoi kertyä jotenkin huomaamattomammin ja ”pian” oli edessä viimeiset kaksi kilometriä ja nousua Kolin kisakeskukseen. Nousu sujui hyvillä voimin, mutta etureidet olivat jo ilmoitelleet väsymisestään. Koetin pitää yllä mahdollisimman tasaista etenemistä, ei hidastuksia saati kiihdytyksiä. Maalin lähestyminen oli vääjäämättä edessä ja äristen olin perillä, juosten. Kisakeskuksessa tuli vietettyä hetki ja rakkaani näkeminen pian juoksuni jälkeen tuntui uskomattoman hyvältä. Hänellä oli ollut erittäin hyvä juoksu ja itsekin onnistuin, aikani parani viime vuodelta huonommista sääolosuhteista huolimatta. Molempien tyytyväisyys juoksuunsa kruunasi kisakauden. Kumpikin olimme selvinneet telakalla olosta ja saavuttaneet tavoitteitamme. BTTF:lla olin kokonaispisteissä naisista 22. ja ikäsarjassani 2. 

Syyskaudella olen kiinnittänyt enemmän huomiota palautumiseen ja lihashuoltoon. Säännölliset käynnit urheiluhieronnassa Jennillä Arctic Gymissä ovat poistaneet kireyksiä ja helpottaneet juoksua. Edelleen käytössä ovat Art Fysiosta Tuulan ohjaamat harjoitteet. Joogaharjoitukset ja joogan ohjaaminen tekevät myös osansa kokonaisuudessa. Kiitän kaikkia hengessä mukana olevia ja kannustaneita. Vaarojen jälkeen on aika tehdä ensi vuoden suunnitelmaa ja edetä jälleen kohti uusia haasteita.