NUTS Ylläs Pallas 55K: Keroilla kohti unelmaa

Millainen oli kisapakkaus, eli valmistautumiseni ensimmäiselle ultramatkalleni?

Juoksuharjoittelu jäi pois kolmeksi kuukaudeksi tammikuun lopulla sattuneen liukastumisen ja siitä seuranneen nivusvamman takia. Paraneminen juoksukuntoon tapahtui juuri ennen Bodom trailia, joten olen päässyt toistaiseksi osallistumaan kaikkiin suunnitelmissa olleisiin NUTS-tapahtumiin, vaikka Karhunkierroksella vielä aloittelin varovasti jalan tilaa tunnustellen lyhemmällä matkalla.

Koska vierivä juoksija sammaloituu ilman liikettä, harjoittelin keväällä kuntosalilla soutulaitteessa noin puolentoista tunnin jaksoja sekä hankin XC-pyörän, jolla tein pitkiä 3-4 tunnin maastoajoja. Lisäksi pyöräilin muuten päivittäin ja kävin ratsastamassa noin kerran viikossa. Maastopyöräily on ollut henkinen pelastus, sillä tavalla tai toisella poluille on päästävä itseään haastamaan.

Pisimmät harjoitusjuoksuni poluilla ovat olleet 3-4 tuntisia ja olen pyrkinyt pitämään harjoitteluni lähes täysin peruskestävyystasolla. Koska kaaduin viikkoa ennen Ylläs Pallas-tapahtumaa ja parantelin polveen tullutta haavaa antibioottilääkityksellä, tyydyin kevyeen pyöräilyyn ennen tapahtumaa, mikä saattoi olla eduksikin matkaa ja lopputulosta ajatellen.

Matkustaminen Pallakselle - maisemien lumovoima alkaa vaikuttaa!

Saavuin jo torstaina Rovaniemelle lentäen. Pohjolan Matkan bussikuljetus lähti vasta useita tunteja myöhemmin, sillä kuljetuksen ajankohdassa oli huomioitu myös myöhemmin iltapäivällä saapuvat lennot. Niinpä vietin useamman tunnin tutustuen Rovaniemeen paahtavassa helteessä, sillä lämpötila kipusi lähes kolmeenkymmeneen asteeseen! Pyyhkiessä hikeä kävellessä mieleen suorastaan rävähti huoli juoksemisesta näissä lämpötiloissa. Onneksi olin varautunut kantamaan juoksun aikana 2,5 litraa vettä. 

Lopulta alkoi bussimatka Ylläksen, Pallaksen ja Hetan majoituksiin. Huokaisin helpotuksesta, sillä bussissa oli ilmastointi. Pitkä päivä ja lievä jännitys helteestä johtuen alkoi unettaa. Kuuntelin nappikuulokkein maisemaan sopivaa musiikkia ja bussissa oli mukavan rauhallista. Uni ei vain tullut, sillä toistaan upeampia maisemia näkyi bussin ikkunasta ja tässä vaiheessa aloin kiinnittää huomiota valon sävyihin, kaunista oranssin ja vaaleanpunaisen hehkua. Tunsin syvää onnellisuutta siitä, että olin matkalla kohti unelmaani.

Pallaksen majoitukseen saavuttuani lähdin vielä 14 tunnin matkustamisen jälkeen jaloittelemaan ja ”ihan vain vähän” juoksemaan. Hotellissa luvattiin pitää ovea auki puolille öin, näin ehdin pieneltä retkeltäni vielä hyvin takaisin. Perjantaina tein parin tunnin harjoituksen, josta osan toisen 55 km matkalle ensi kertaa osallistuvan juoksijan kanssa. Juoksin edelleen paahtavassa kuumuudessa ja tästä seurasi migreeni, joka jatkui lääkityksestä huolimatta vielä kisa-aamuna.

Hikiosuus

Lauantaiaamuna oli taivas pilvinen ja lämpötila pudonnut edellispäivien lukemista. Viipyilin pitkään hotellihuoneessa ja nukuin vielä aamiaisen jälkeen migreeniä parannellen. Lopulta olin valmis noin 20 minuuttia ennen lähtöä. Jouduin silmien valoarkuuden takia pitämään koko matkan urheilulaseja, mutta toisaalta näin hyönteiset pysyivät pois silmistä. Lähdöstä alkoi ensimmäinen pitkä nousu ja vielä rakkakivikkoinen matka Taivaskerolle. Keron huipulta aukesivat mahtavat näkymät, mutta kivikossa kävelyyn ja juoksemiseen oli todella keskityttävä.  Alamäet otin todella varoen, kaatuminen tässä vaiheessa kilpailua olisi ollut sangen ikävää. 

Vettä ja urheilujuomaa siemailin noin kymmenen minuutin välein, mutta alusta saakka tuntui, että mikään syöminen ei olisi tarpeen tai hyväksikään. Nesteet tuntuivat imeytyvän hyvin ja matka jatkui varsin hyvävoimaisena. Kummasti vain jalat löysivät paikkansa kivikossa ja ”kivineuvottelut” sujuivat kolhuitta. Lisäenergian tarvetta tunsin vasta nousulla Vuontiskerolle, kun matkaa oli takana noin 15 km. Muutama energiablokki ja salmiakkirinkula antoivat ainakin henkistä tukea. 

Kuva: All about Lapland

Ensimmäiseen huoltoon saapuminen Hannukurulle tuntui miltei juhlalliselta. Kaikki oli hyvin, mieliala oli valoisa ja kehossa tuntui energiaa riittävän. Huollossa oli runsaasti juoksijoita samaan aikaan. Täytin vesisäiliöt ja söin puolikkaan banaanin. Kokemuksesta tiedän varoa täyttämästä vatsaa liikaa kesken juoksun. Etenin melko nopeasti huollosta ja kärsin jonkin aikaa syömisen aiheuttamasta juoksutuntuman kadottamisesta, mutta pian reitillä aukenivat upeat pitkät ja loivat osuudet, joilla oli hyvä hakea uudestaan rytmi ja pian olinkin euforisissa oloissa ohitellen toisia juoksijoita. Nautin suunnattomasti eräästä loivasta alamäkiosuudesta, jossa saattoi päästellä menemään. Koko ajan hymyilytti ja juttelin aika monen juoksijan kanssa reitin varrella.

Viimeisin nousu Pyhäkerolle sujui mukavasti toisen naisjuoksijan kanssa jutellessa. Kävelimme ja juoksimme vuorotellen, jotta jalat saisivat erilaisia ärsykkeitä. Mitään kramppeja ei ollut riesana matkan aikana ja voimat riittivät mukavasti Pyhäkeron huipulle, joka tosin näytti siirtyvän aina vain kauemmaksi, kun polku vain jatkui jokaisen tilapäishuipun jälkeen. Ukkonen oli jyrähdellyt muutamaan otteeseen ja noustessa näkyi salamointia keron oikealla puolella. Tulin todenneeksi ääneen toisille juoksijoille, että jos voisi valita tapansa kuolla, niin salamanisku Pyhäkeron huipulla ei olisi lainkaan huono tapa poistua tästä olemisen muodosta. Huipulta alkoi nautinnollinen laskettelu alas ja jo hieman toista huoltopistettä odotellen. Ennen huoltoa oli mukava juurakkoinen metsäosuus melko helposti juostavaa reittiä. Toisesta huollosta ilmoitettiin olevan enää 11 km maaliin ja maltillisin korkeuseroin. Tämä tuntui huojentavalta, vaikka koin edelleen olevani hyvissä voimin. Viivyin huollossa vain hetken, sillä mehukkaasti hionneet juoksijat houkuttelivat paikalle mäkäröitä ja paarmoja. Joku huikkasi tien viereltä ”tsemppiä loppumatkalle, Minna!”, mikä ilahdutti kovasti. 

Alkoi pitkältä tuntunut hiekkatieosuus, jossa välillä löytyi oikein hyvää juoksua ja väliin oli pistettävä kävelyksi. Tielle oli ajettu uutta hienoa hiekkaa, mikä upotti jaloissa, mutta krampeilta edelleen vältyin. Vastaan tuli maastopyöräilijöitä juoksijoita kannustamaan. Parilta juoksijalta ja maastopyöräilijältä kyselin, että milloin ihmeessä se asfalttiosuus alkaa. En ikinä ennen ole odottanut asfaltilla juoksua! Alkoihan se asfalttiosuus viimein, käännyin vasemmalle ja pistin menoksi. Taas muutama pakottava kävelyjakso ja maali oli nopeammin edessä kuin uskalsin odottaa. Sitten se vain tapahtui, minusta tuli ultrajuoksija!

Maaliin pääsin ajassa 7:57:40 ja sijoitus naisista 26. Omassa ikäluokassani N40 sijoitus oli 7. Mittariin oli kertynyt reitiltä jopa 60.2 kilometriä.

Juoksun jälkeen oli pientä arkuutta etureisissä, mutta muuten koin voivani erinomaisesti. Seuraava yö oli levoton, kuten usein pitkien juoksujen jälkeen. Kotimatkalla sain vielä nauttia upeista maisemista ja toisten juoksijoiden seurasta.

 Kuva: Juha Saastamoinen/Onevision.fi

Treenipyykki

Onnistunut juoksu oli monen osatekijän summa. Pitkävaikutteisten tekijöiden (harjoitukset, ruokavalio ja palautumisen merkitys) lisäksi olin onnistunut korjaamaan jotakin aiemmissa kilpailuissa tekemistäni virheistä ja voin myös kiittää onneani, että en kompuroinut matkalla. Tällä kertaa maltoin aloittaa rauhallisemmin ja nauttia nesteitä riittävästi. Geelejä meni reitillä150 ml ja vesivarat 2,5 litraa riittivät paremmin kuin hyvin. Huollon eväistä energiaksi riittivät puolikas banaani, muutama keksi ja hyppysellinen perunalastuja. Kunnioitin matkaa ja itselleni uutta reittiä siinä määrin, että myös keskityin hyvin ja mieliala oli hyvä alun rakkakivikon aiheuttaman henkisen ärsytyksen jälkeen. Maastossa aika tuntui kuluvan huomattavasti nopeammin, kuin mitä siellä todellisuudessa vietin. Juoksun flow muodostui toisiaan seuraavista askelista, kohtaamisista kanssajuoksijoiden kanssa, voimaa antavasta luonnosta, puroista, linnuista ja kukkivista keroista, kivistä ja rakkaudesta. Lapin maisemat elävät sydämessäni. Kiitos läheisille kannustuksesta ja uskomisesta juoksuuni, toimivista kisajärjestelyistä NUTS-tiimille ja kanssajuoksijoille hyvästä yhteishengestä. Tästä kohti seuraavia koetoksia!

Minna