Rentoa
valmistautumista
Aulanko Tower Trailin
jälkeen huomasin nilkassa edelleen arkuutta ja
myös aiemmin keväällä vaivannut päkiä alkoi lievemmin oireilla uudelleen. Tilannetta helpotti, että vaiva oli tutkittu ja aiemmin kuntoutettu fysioterapiaharjoittein. Sain harjoittelua tiivistämällä oireet pois ennen Ylläksen tapahtumaa. Kuitenkin
vammojen
takia päädyin vaihtamaan 55 km matkalle ilmoittautumiseni BTTF:n
osakilpailumatkaan, 37 km:iin. Ultrille lähdetään vain 100% terveenä. Myös miesystäväni joutui vamman takia perumaan osallistumisensa tapahtumaan ja ultramatkaansa. Viime vuoden Pallaksesta Hettaan juoksusta jäi
niin ainutkertainen muisto, että pyrin asennoitumaan Ylläksellä juoksuun
kokonaan uutena kokemuksena. Tarjoaisihan reitti kuitenkin pituuteensa
suhteessa eniten nousumetrejä. Tapahtumassa oli muutoksia edellisvuoteen nähden: tapahtumakeskuksen siirtäminen Jounin kaupan
läheisyyteen tarjosi myös hyvin palveluja ja majoitusmahdollisuuksia
kilpailijoille sekä 37 km, 105 km ja 160 km maalialue oli kisakeskuksessa, mikä
toi juoksijoita paremmin yhteen.
Ylläksen kilpailua ennen juoksin muutaman pitkän lenkin ja maastopyöräilin sekä koetin levätä riittävästi ja keventää harjoittelua ennen
kilpailumatkaa. Saavuin Ylläkselle torstai-iltana, takana oli jo lento Helsingistä Rovaniemelle ja
tunnelmallinen bussimatka ilta-auringossa. Majapaikkaan saavuttua ja muutamiin kanssajuoksijoihin tutustuttua lähdin
tekemään kevyen kävelyn ja hankkimaan ruokatarvikkeita. Sattumalta kaupassa
tapasin Maija Oravamäen ja vaihdoimme muutaman sanan juoksemisesta. Maija oli
ihanan iloinen ja positiivinen, hän oli lähdössä 55 km matkalle, joka tänä vuonna juostiin Hetasta Pallakseen.
Reittiin tutustumassa Konan "kaukosäätimellä" (Remote Ctrl)
Tunturijärvi
Metsäkirmaus
Lauantaiaamuna totesin nukkuneeni kohtuullisen hyvin ja
lähdin aamiaisen jälkeen kävelemään ja juoksemaan, sillä startti olisi vasta
klo 12. Ehdin verrytellä näin jopa 45 minuuttia ja ilokseni jalat tuntuivat
kevyiltä ja ripeiltä. Hotellilla tarkistin vielä varusteet ja tietenkin
juomarakon kanssa oli taas ongelmia. Olin päättänyt ottaa jo aiemmin käytössä
hieman hankalaksi toteamani juomarakon kolmen lötköpullon sijaan, sillä
nestesäiliöiksi vaadittiin tälläkin matkalla 1.5 litraa. Kun kaikki oli kunnossa
lähtöä varten, toivoin ettei säiliö alkaisi kovasti hölskyä ja kuulostaa selässä
olevalta pesukoneelta ja että viime hetkessä keksimäni diy-kiinnitysjärjestelmä
pitäisi säiliön paikoillaan. Itse asiassa kiinnitykseni piti niin hyvin, että
juoksun jälkeen jouduin käyttämään sen irrotukseen saksia! Huomioin huvittuneena,
että olin pakannut matkalaukkuuni mukaan suhteettoman paljon energiageelejä,
vaikka todennäköisesti en juoksun aikana käyttäisi yhtäkään. Geelit toimivat
pyöräilyssä hyvin, joten eivät ne aivan hukkaan mene. Kisakeskuksesta olin vieläpä
ostanut lisää Clifin geelejä ja blokseja, joten olisi ollut geeleissä varaa
valita. Juoksureppuuni pakkasin pakollisten varusteiden lisäksi yhden geelin,
blokseja ja keskeyttämisen varalta energiapatukan.
En juossut juurikaan, vaan kävelin ympäriinsä
lähtöalueella. Odotellessa maaliin saapui jo ensimmäisiä pitkämatkalaisia.
Mahtoi heillä olla kokemus, kun sadat juoksijat olivat maalissa vastassa. Tunnelma
oli odottava ja jännittyneen oloinen juoksijoiden kesken. Toivoin tällä kertaa,
että startti olisi nopeasti käsillä ja niinhän ne minuutit tuttuun tapaan
hupenivat ja yhtäkkiä olin juoksussa. Lähdin aika reippaasti ja löysin
paikkani. Yllätyin siitä, miten ketterästi pääsin nousemaan ensimmäisen pitkän
mäen ja aika ripeään tahtiin lähti juoksu etenemään. Juurikaan tässä vauhdissa
ei ohiteltu ja kilometrit taittuivat nopeasti: tähän vaikutti hyvin juostava
baana sekä yllättävä rohkeus ja luotto siihen, että voimat tuntuivat riittävän
ja hengitys pysyi rauhallisena, vaikka tahti kiristyi. Tunturijärvi oli pian
ohitettu. Jälkikäteen huomioin, että tulin juosseeksi ensimmäiset 16 km
vauhtia, jota en ole yhtä pitkään rohjennut ylläpitää harjoituslenkeilläni.
Ajatukset olivat tässä vaiheessa rauhallisia ja positiivisia, juoksu tuntui
helpolta ja jalat tuoreilta.
Yllättävän nopeasti olimme Ylläksellä. Huoltopisteellä otin
vähän vettä ja alkoi melkoinen nousu huipulle. Alkumatka vaikutti lupaavalta,
jalat tuntuivat edelleen hyviltä ja energiaa tuntui riittävän. Pidin yllä
tasaista nousutahtia ja jopa ohitin muutaman kanssakilpailijan rakkakivikossa.
Askeleet löysivät oikeille kiville, uudestaan ja uudestaan. Mitä ylemmäs
noustiin, sitä ihanammalta tuntui viilentävä tuuli iholla. Huipulle saavuttua
olin onnellinen. Avautuvat maisemat olivat hienot, ja taivaalla oli hetken
aikaa pilviä, jotka edelleen tuntuivat viilentävän lämpötilaa. Sitten alamäkeen: paikoin lasku oli melko jyrkkää ja koetin muistella oppeja
alamäkitekniikasta. Luultavasti etenemiseni ei ollut kovin tyylikästä, mutta
niin vain alas päästiin kompuroimatta ja edelleen hyvissä voimin.
Juoksijat olivat tässä vaiheessa harventuneet ja oli mukavaa tilan
tuntua ympärillä. Vähitellen ennen Kellokkaan luontokeskusta ja huoltopistettä
alkoi tuntua lievää väsymystä jaloissa.
Reitti Kellokkaalle oli helposti juostavaa ja kevyesti aaltoilevaa metsäisää osuutta
ja pian olikin luontokeskuksen läpijuoksu sisätiloissa a Kellokkaan huoltopiste
edessä. Arvelin, että lisäenergiaa olisi syytä ottaa ”hyvissä ajoin” eli
käytännössä olin jo myöhässä. Syöminen juoksun aikana sopii minulle huonosti. Huoltopisteeltä
poimin kuitenkin Jaffa-keksin, jonka sokeri maistui suussa ainakin seuraavan puoli
tuntia. Nesteitä alkoi myös kulua enemmän, mikä varmasti auttoi ja juoksu
kulki edelleen kohtuullisen hyvällä tunnelmalla. Jossain vaiheessa käännyttiin
pitkospuille, joilla tökkäsin jalkani kynnyskohtaan ja horjahdin eteenpäin.
Sain tasapainoni kuitenkin korjattua ja vältin kaatumisen. Kipeä olkavarteni
kuitenkin taas suivaantui horjahduksesta ja viiltelevä kipu oli seuranani vielä
pitkään. Kesänkijärven reunamilla reitti oli helppokulkuista, mutta matkaa oli
takana jo 26–27 km ja tunsin houkutusta kävellä välillä.
Pirunkurua kävellen ylös. Photo: @onevision.fi #nutsyllaspallas2019
Yhtäkkiä käännyimme kohti Pirunkurua ja alkunousu vielä
jotenkin sujui hyvillä mielin. Nähdessäni rakkakivikon hankaluuden ja nousun
jyrkkyyden taisin päätyä hetkeksi nelivetoon ja eteneminen tuntui todellakin hitaalta. Melko pitkällekin edettyä vastassa oli
vielä valokuvaaja. Yritin saada jonkinlaista hymyä aikaan, vaihdoimme kuvaajan
kanssa pari sanaa (kuulemma autenttinen irvistys on hyvä) ja se piristi kummasti. Takana oli kiipeämässä juoksijoita,
jotka olin aiemmin ohittanut ja koitin edetä pitäen paikkani. Edessä etenevä
juoksija kaatui kivikkoon, mutta jatkoi matkaansa saman tien. Kesängille
kiivettyä oli tunnelma hetken aikaa huojentunut, sillä loppumatkasta ei enää
nousumetrejä runsaammin olisi. Yritin palata juoksuun kiipeämisen jälkeen,
mutta molemmat pohkeet kramppasivat samaan aikaan ja yritin könkätä eteenpäin
jonkinlaista hyppivää puolijuoksua. Tämä näky irvistyksineen taisi tallentua
myös kameraan. Lisää urheilujuomaa ja suolan ottaminen repusta tuntui tässä vaiheessa
työläältä. Olisi pitänyt pakata suola helpommin saatavilla olevaan taskuun.
Pelkäsin jääväni sijoilleni, mikäli pysähtyisin riisumaan reppua. Niinpä
jatkoin alamäkeen könköttelyä ja jalat alkoivatkin taas totella ja kivuliaat
krampit katosivat. Matka eteni tästä ehkä kilometrin melkeinpä rallatellen ja
kohtahan oltaisiin maalissa. Ajatukset ja juoksu pysähtyivät kuitenkin laajaan
reisikramppiin, joka oli niin kivulias, että en voinut hetkeen liikkua. Join
taas vähän lisää ja pakottauduin kivun hieman helpotuttua liikkeelle. Pian taas
juoksin melko normaalin oloisesti ja matka eteni yli 30 kilometriin.
Eteneminen oli sujuvaa, mutta joka kerran kun kengänkärki
tökkäsi johonkin, pohjekrampit varoittelivat tulemisestaan. Varusteet alkoivat
myös vaivata. Vaikka pesukone-efektiä ei ilmaantunut, olin kiinnittänyt
juomarakon letkun hieman huolimattomasti siten, että se hankasi kaulaa
enenevässä määrin. Tajusin onneksi letkun toiselle puolen kesken juoksun.
Juoksin kieli keskellä suuta ja tietenkin sitten aivan helpossa kohdassa jokin
irtokivi lipesi altani ja löysin itseni pölyisenä kyljeltäni. Havaitsin
muutaman pintanaarmun ja jatkoin matkaa. Äkkiä olimmekin tutuissa maisemissa,
jossa olin käynyt aamulla verryttelemässä, Äkäslompolon järvi oli näkyvissä ja
matkaa maaliin oli enää muutama kilometri. Mieliala alkoi kohota ja pidin yllä
tasaista, varovaista juoksutahtia. Ohitin muutaman pitkämatkalaisen ja käännyin
pitkospuille. Näillä muutama kävelevä juoksija antoi tilaa, ettei tarvinnut
kramppiherkkien pohkeiden kanssa hypätä alas. Asfalttiosuudella minut ohitti
juoksija ja siinä vaiheessa taistelufiilis iski minuun, joten ohitin hänet ja
kiristin vielä tahtia maaliin. Yhtäkkiä olin taas siinä, että juoksu oli takana
ja miltei kyyneleet silmissä. Olin suunnattoman kiitollisuuden vallassa, että
olin saanut juosta ja tehnyt mielestäni eheän ja hyväntuulisen juoksun. Maaliin
päässeen mitali kaulaan ja pian huomasin tulostaulusta, että olin 23. maaliin
tullut naisista. Ensiavusta henkilö kysyi jokaiselta maaliintulijalta heti
vointia. Taisin vastata, ettei kovin hyvä, mutta aloin äkkiä piristyä ja kävin
illan aikana kisateltan tunnelmaa ja antimia maistelemassa.
Kiitollisuus
On suuri onni, että saa juosta.
Kiitän kaikkia myötävaikuttaneita ja hengessä mukana olleita. Lapin luonnossa on sellainen lumous, että osa minusta on jäänyt sinne ja jotain kulkee aina mukana.
Kohti seuraavaa juoksua - Minna